
16.6.2011

Viime vuonna Iskelmä-Finlandia -palkinto jaettiin Laura Voutilaiselle.

Iskelmä Finlandia on iso osa Tapsan Tahteja tänäkin vuonna. Palkintoehdokkaat 2011 ovat Danny, Mariska (kuvassa), Markku Aro, Meiju Suvas ja Pepe Willberg.
|
Tapsan Tahdit 28.-31.7.2011 uudistuu
Nokialla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä kevyen musiikin tapahtuma Tapsan Tahdit jatkaa uudistuksia. Jäähallilla aiemmin järjestetyt Iskelmä Finlandia -gaala ja perjantain Jamit saavat historiallisen arvokkaat puitteet, kun tilaisuudet siirtyvät Nokian Kuorimolle.
Nokian keskustan kainalossa sijaitseva Kuorimo on vanha tehdasrakennus, jonka historia liittyy olennaisesti koko Nokian teollistumiseen Vain noin kahdeksan sadan metrin päässä Tapsan Tahtien toisesta tapahtuma-alueesta, Tahtirannasta sijaitseva tunnelmallinen, punatiilinen rakennus toimii vaikuttavasti konserttihallina, minkä lisäksi Kuorimolta löytyy myös suojeltu holvikaarihalliosio, jonne sijoitetaan tapahtuman ravintolapalvelut.
Tapsan Tahtien jäähallin tapahtumiin jo ostetut liput käyvät sellaisinaan myös Kuorimolle.
Iskelmä Finlandia on iso osa Tapsan Tahteja tänäkin vuonna. Palkintoehdokkaat 2011 ovat Danny, Mariska, Markku Aro, Meiju Suvas ja Pepe Willberg. Palkinnon saajan valitsee tänä vuonna Arto Alaspää. Iskelmä Finlandia on 10 000 euron arvoinen palkinto, jonka myöntää Nokian kaupunki.
Tapsan Tahdien pääohjelma on myös kasassa. Lavalla tullaan näkemään mm. Heli Kajo, Kaija Koo, Riki Sorsa, Laura Voutilainen, Mustat Enkelit, Veeti, Yö, Anna Eriksson, Danny, Samuli Putro, Irina, Riku Niemi Orchestra & Jorma Kääriäinen. Sunnuntaina Tahtiranta tarjoaa koko perheen ohjelmaa ja silloin lavalle kapuavat Fintelligens ja Puhuva Kone.
Tänä vuonna Tapsan Tahdeilla on haluttu nostaa jälleen enemmän esiin tapahtuman alkuperäistä teemaa, Tapio Rautavaaraa. Tänä kesänä tapahtumassa kuullaan Rautavaaran musiikkia mm. Dannyn ja Veetin esittämänä, minkä lisäksi oheisohjelmassa kuullaan Rautavaaraa päivittäin mm. Mieskuoro Örisevien, Nokia Big Bandin ja Puhallinorkesteri Oktaavin toimesta. Myös Rautavaara-tuotantoa ja -tuotteita on saatavilla ja Rautavaaran perikunta on mukana tapahtumassa.
Tahtien liput ovat nyt myynnissä netissä osoitteessa www.lipputoimisto.fi, Tampereella levykauppa Epe'sissä ja Nokialla Data Heinossa sekä Kylpylä-Hotelli Edenissä.
Tapsan Tahdit on myös parantanut kulkuyhteyksiään. Suoraan festivaalialueelle pääsee nyt myös laivalla Tampereen Laukontorilta! Laivapaketit ovat myynnissä osoitteessa www.hopealinja.fi. Yrityksiä Tapsan Tahdit palvelee erilaisilla lippupaketeilla, joita voi ostaa numerosta 040 148 3599.
Nokian Kaupunki on järjestänyt Tapsan Tahteja vuodesta 1987 ja suosittu tapahtuma on muotoutunut vuosien saatossa eräänlaiseksi iskelmämusiikin kulmakiveksi. Tapsan Tahdit kasvaa tänä vuonna aiempaa suuremmaksi ulkoilmafestivaaliksi. Tuotantovastuu on siirretty tapahtumatoimisto Finland Events Oy:lle.
Tapsan Tahtien uusituilta nettisivuilta näet koko ohjelman: www.tapsantahdit.fi
Liity myös Tapsan Tahtien Facebook-ryhmään, jossa saat aina ensimmäisenä kaikki uutiset tapahtumaan liittyen: http://www.facebook.com/#!/pages/Tapsan-Tahdit/118201174918908
www-linkki: www.tapsantahdit.fi
|