
27.12.2005
Tampereen Teatterin kevätkauden 2006 avaa uusi kotimainen näytelmä Taxikuski. Näytelmän kantaesitys on helmikuun 9. päivä Frenckell-näyttämöllä.
|
Taxikuski Tampereen Teatterin kotimaisena uutuusnäytelmänä
Tampereen Teatterin kevätkauden avaa uusi kotimainen näytelmä Taxikuski. Sen kantaesitys on helmikuun 9. päivä Frenckell-näyttämöllä. Näytelmän on käsikirjoittanut Tampereen Teatterin näyttelijä Esa Latva-Äijö, joka myös itse ohjaa näytelmän. Taxikuski tarjoaa raadollista huumoria ja elokuvien illuusioita. Rooleissa nähdään Mikko Rantaniva, Tuija Vuolle, Mari Turunen, Elisa Piispanen ja Kake Aunesneva. Esityksen lavastaa Tuija Väänänen, puvustaa Mari Pajula ja musiikista ja äänisuunnittelusta vastaa Jaan Wessman.
Näytelmä kertoo isättömästä pojasta, äidistä, rakkaudesta ja harhasta. Mitä tapahtuu kun äiti rakastaa kolmekymppistä poikaansa niin omistavasti, ettei päästä tätä kodin seinien ulkopuolelle? Poikaa, jonka koko identiteetti perustuu elokuvien luomaan illuusioon.
Näytelmän keskushahmon kolmekymppisen Travis Mäkisen (Mikko Rantaniva) isä on kuollut hämärissä olosuhteissa pojan ollessa kaksivuotias. Isän epämääräinen ja väkivaltainen kuolema on jäänyt vaivaamaan. Helpottaakseen isättömyyden aiheuttamaa yksinäisyyttä Travis on luonut itselleen mielikuvitusystäviä. Traviksen äiti Stella (Tuija Vuolle) on luopunut omasta elämästään, suojellakseen poikaansa ulkopuoliselta maailmalta. Äiti on suojellut poikaansa sellaisella vimmalla, että ei ole päästänyt tätä kodin seinien ulkopuolelle, vaan on hyvää hyvyyttään uskotellut maailman olevan liian julma Traviksen kaltaisille herkille ihmisille. Stella on myös ajan saatossa ottanut omakseen Traviksen mielikuvitusystävät jopa siinä määrin, että heistä on tullut osa perheen arkipäivää.
Lapsuuden tragediastaan huolimatta Travis on onnistunut säilyttämään toiveikkuutensa elämää kohtaan. Isän korvikkeeksi ja suljetun elämän täytteeksi Travikselle ovat muodostuneet elokuvat. Kaikkein tärkeimmäksi elokuvaksi hänelle on tullut Martin Scorsesen ohjaama Taksikuski (Taxi Driver 1976), jossa Robert de Niron esittämä henkilö kokee samaa piinaavaa ulkopuolisuuden tunnetta kuin hänkin.
Esa Latva-Äijö kertoo: ”Toisen mielestä se on rivo, roisi ja räävitön, kun taas toinen vannoo kauneuden, rakkauden ja ymmärtämyksen nimeen. Se on viinaa täynnä oleva taskumatti, jonka huora antaa syntymäpäivälahjaksi itseään hengiltä juovalle alkoholistille, elokuvassa Leaving Las Vegas. Toinen näkee samassa tilanteessa kauneutta toinen törkeyttä. Me pyrimme kauneuteen.”
Taxikuski on Latva-Äijön kolmas Tampereen Teatterissa nähtävä käsikirjoitus- ja ohjaustyö. Aiemmin on kantaesitetty hänen tummanhilpeät näytelmänsä Fox Siemens (2001) ja Morte Fiasco (2002). Esa Latva-Äijö on palkittu Majaoja-säätiön valtakunnallisessa lastennäytelmien kirjoituskilpailussa 2003 näytelmästään Porkkanasoppa.
Lue myös:
10.12.2011 Uutta: Tampereen Teatteri järjestää sinkuille säpinää
30.11.2011 Nauruterapiaa ja jännitystä Tampereen Teatterin tämän viikon ensi-illoissa
8.11.2011 Tampereen Teatteri käy kolmella ensi-illalla kilpailua ja kaamosta vastaan
3.10.2011 Euroopan taivaan alla ensi-iltaan perjantaina
1.9.2011 Uusi, frendikäs musikaali saa Suomen kantaesityksen Tampereen Teatterissa
29.8.2011 Hiiriä ja ihmisiä - Maailman hienoin tarina avaa Tampereen Teatterin syyskauden
29.8.2011 Tampereen Teatterissa kahdeksan ensi-illan vilkas syksy
24.2.2011 Uutta: Lapsiparkki - Tampereen teatterissa hittikomedia Lenttävät morsiamet
21.9.2010 Palkittu Heikki Nousiainen astuu Särkelän saappaisiin
26.8.2010 Tampereen Teatteri tanssii uuden teatterinjohtajan tahtiin
29.3.2010 Syksyllä Tampereen Teatteri svengaa
18.1.2010 Tampereen Teatteri laukkaa kevääseen
21.8.2009 Kotimainen musikaalikantaesitys Eläkepommi avaa Tampereen Teatterin syyskauden
12.3.2009 Hannele Lauri ja Jukka Leisti Tohvelisankarin rouvan päärooleissa
12.3.2009 Eila Roine miniänsä kanssa kahden naisen näytelmässä - koko Auvisen perhe koossa
5.1.2009 Tampereen Teatterin tammikuu käynnistyy kahdella ensi-illalla
12.9.2008 Madaamit - uusi kotimainen näytelmä, komedia äideistä
1.9.2008 Cabaret tulvii kuohuttavia ihmiskohtaloita
26.8.2008 Tampereen Teatterin syyskausi käynnistyy klassikkoteoksilla
26.8.2008 Tampereen Teatterin syyskausi käynnistyy klassikkoteoksilla
20.8.2008 Kohti kylmempää ravistelee Tampereen Teatterissa
20.8.2008 Alivuokralainen naurumagneettina jo vuodesta 2003
13.4.2008 Sinisalon ja Reimaluodon uutuus Teatterikahvila Kivessä
18.2.2008 Kohti kylmempää ravistelee Tampereen Teatterissa
19.11.2007 Arto Salmisen Paskateoria iskee iltapäivälehdistöön
13.9.2007 Tampereen Teatteri syyskauteen kotimaisuuteen ja maailmanmenestysklassikoihin uskoen
19.5.2007 Alivuokralainen ylitti jo 200 esityksen rajan
11.1.2007 Tampereen Teatterin keväässä kaksi ensi-iltaa
30.3.2006 Tampereen Teatterin syyskaudella nähdään musikaali, kotimainen kantaesitys, italialaisfarssi ja pohjoismaista draamaa
27.12.2005 Taxikuski Tampereen Teatterin kotimaisena uutuusnäytelmänä
22.11.2005 Tampereen teatterin kevät tarjoilee monipuolisesti uutta ja vanhaa
28.9.2005 Tom Lindholm hauskuttaa pikkujouluyleisöä Teatterikahvila Kivessä
WWW-sivu: www.tampereenteatteri.fi
|