Teerenpeli on Tampereen Stand Up elämän pioneerejä. Tässä Ismo Leikola Tampereen Teeressä 2011.
Perinteeksi muodostuneet Snorkkelin Improklubit ravintola ovat jälleen käynnissä. Seuraavan kerran 19.10. (Improfest-klubi) ja 16.11.2011.
Teerenpelin pikkujouluissa komediailtoja, improvisaatioteatteria ja bändejä
Kun pikkujoulut pitäisi järjestää hauskalla tavalla ja mahdollisimman vaivattomasti, Teerenpeli on mainio yhteistyökumppani.
Persoonallisten oman panimon tuotteiden lisäksi jo pitkään kulttuuriravintolana toimineella Teerenpelillä on hyvät yhteydet esiintyviin artisteihin.
- Pyöritämme muun muassa komediailtoja, improvisaatioteatteria ja bändejä. Näe toimitusjohtaja nauramassa vedet silmissä tai kollegat tanssimassa hiki hatussa, mainitsee pikkujoulukauteen valmistuva Santeri Suominen.
Tunnelmallisessa Komediakellarissa on puitteet järjestää mahtavat juhlat. Tilat ovat vuokrattavissa yksityiskäyttöön ja ihanteelliset sekä pienille ryhmille, että toimivat juhlien alustana myös aina 80 hengelle. Tähän kun vielä lisää mausteeksi äärimmäisen ammattitaitoisen ja palveluhenkisen henkilökunnan, niin mikään ei voi enää mennä vikaan. Mahdollinen ruokailu järjestetään tänä pikkujoulukautena yhteistyössä Juveneksen juhlapalvelun kanssa.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com