Tampere, tapahtumat, ravintolat, baarit
FreeFind
Etusivulle - HuviOpas esittelee Tampereen ravintolat, tapahtumat ja vapaa-ajan vinkit



 Tapahtumakalenterit 
Elokuvat
Festivaalit
 Päätapahtumat
Etusivu » Tapahtumat » Keikat & Konsertit

Keikat » Tällä viikolla
» Tulevat


31.10.2005

Reggae-legenda The Wailers tulee taas

Yksi Jamaikan legendaarisimmista reggae-yhtyeistä, The Wailers, tulee viime vuoden menestyskeikkojen jälkeen uudelleen Suomeen. Aiemmin tämä Bob Marleyn vanha bändi, jota sen musiikillinen johtaja Aston “Familyman” Barrett edelleen luotsaa, on esiintynyt maassamme 80-luvulla ja 90-luvun alussa sekä kesällä 2004. Wailersien klassisesta reggaesta päästään nauttimaan tiistaina 8.11. Tampereen Klubilla.

Alunperin Wailers-nimellä kutsuttiin 60-luvun puolivälin jälkeen Bob Marleyn, Peter Toshin ja Bunny Wailerin laulutrioa. Musiikki oli alunperin skata ja vähän myöhemmin rock steadya. Vuosikymmenen lopussa nämä laulajat liittoutuivat yhteen basisti Aston “Familyman” Barrettin ja rumpali Carlton Barrettin kanssa, ja ryhmä alkoi dominoida Jamaikan varhaista reggae-kulttuuria. Kun bändi teki kansainvälisen levysopimuksen Island Recordsin kanssa vuonna 1971, Wailers-nimellä alettiin tarkoittaa Bob Marleyn taustabändiä. Peter Toshin ja Bunny Wailerin erottua ryhmästä kaksi vuotta myöhemmin Wailers-nimi siirrettiin virallisesti Barrettin veljeksille. Bob Marley ja The Wailers tekivät sitten populaarimusiikin historiaa nostamalla reggaen koko maailman tietoisuuteen ja myymällä yli 250 miljoonaa levyä. Carlton Barrett kuoli 1987, jonka jälkeen Aston Barrett on johtanut The Wailersia.

Aston Barrettin lisäksi Bob Marleyn aikaisesta Wailersista ovat bändissä mukana edelleen saksofonisti Glen DaCosta ja kitaristi Junior Marvin. Kosketinsoittaja Ernest McLeod soitti aiemmin Peter Toshin bändissä. Muutenkin kokoonpano on lähes sama kuin viime vuoden keikoilla: rummuissa on Ernest “Drummie Zepp” Williams, pasuunassa Junior George Chin, uruissa Christian Cowlin, toisessa kitarassa Erroll Barrett ja taustalaulajina toimivat Marsha Scott-Hines ja Pascale Kamga. Yhtyeen laulaja on edelleen Gary “Nesta” Pine, jota pidetään yleisesti Wailersin parhaana keulakuvana sitten Bobin itsensä.

Luvassa on massiivinen tapahtuma, joka tarjoaa kuunneltavaksi ja tanssittavaksi klassista reggaeta parhaimmillaan.


Artikkelit & Kohokohdat

21.5.2012
Ylöjärvellä takapihafestivaalit: Apulanta ja Popeda 25.-26.5.
21.5.2012
Tammerfestin 11.-14.7.2012 klubiohjelma julki
18.5.2012
Mike Joyce starttaa Klubin kansainväliset huippudj-illat pe 15.6.
16.5.2.2012
Palatsin Stand Up -mestaruuskisat alkoivat - 25.5. Tommi Tuominen ja Tommi Mujunen
4.5.2012
Doris on rehellisesti rock - myös toukokuussa 2012
30.4.2012
Volumessa musiikki on pääroolissa - Toukokuun 2012 klubi-illat
17.4.2012
Show must go on! Queen-musikaali palaa tauon jälkeen lavalle
9.3.2012
Rasmus Tampere-talossa 13.10.2012
1.3.2012
Vinyylissä vara parempi - Live-lauantait 2012
17.2.2012
Naurupommi Stand Up -klubin kevätkausi 2012 Ilveksessä
31.1.2012
O'Hara's Freehouse on leppoisa musiikkiklubi ja pubi irkku- ja englantilaishenkeen
31.1.2012
Bändikilpailu Kukkona tunkiolla Jack the Roosterissa

»Arkistoidut

Keikkakalenteri

» Tällä viikolla
» Tulevat

Pubikalenteri

» Tietovisailut
» Elokuvaillat
» Karaokeillat
» Livekaraoke






.:: Yhteistyössä ::.







Tampereen iltaravintolat esittelyssä

 Tampereen keskusta 
 » 2 h+k Baari
 » Amarillo, Ilves
 » American Diner
 »  Armas
 » Artturi
 » Bricks
 » Cafe Europa
 » Celtic House
 » Doris
 » Esplanadi
 » Fat Lady
 » Galaxie
 » Gloria
 » Groove
 » Hemingway´s
 » Höyry Pub
 » Ilona
 » Ilves Bar & Night
 » Inez
 » Kaatopaikka
 » Kahdet kasvot
 » Kahvila Valo
 » Kaijakka
 » Kivi
 » Konttori
 » Kulttuuritalo Telakka
 » London
 » Myllärit, viinibistro
 » Nordic
 » O`Hara`s
 » Oluthuone
 » Oluthuone Esplanadi
 » Opera Brasserie & Bar
 » Pedro's Pub
 » Piazza Foodfactory
 » Piemonte
 » Plevna
 » Praha
 » Ruby & Fellas
 » Ruma
 » Semafori
 » Soho
 » Speakeasy
 » Stand up -kellari
 » Sticky Wingers
 » Teerenpeli
 » Telakka
 »  Tivoli
 » TTT-Klubi
 » Tuulensuu
 » Ukko Nooa
 » Vihtorin Kirjasto
 » Vinyyli
 » Volume
 » Yo-talo
 Hervanta 
 » Kultainen Apina
 Hakametsä 
 » Jäähovi
 Tesoma 
 » Ale Pub Hornet
 » Pedro's Pub
 Peltolammi & Multisilta 
 » Peltolammin saluuna
 » Yölintu
 Kangasala 
 » Cesar
 Nokia 
 » Iisoppi
 » Pepper
 Toijala 
 » Kruuna & Klaava