
| 
Päivitetty 1.12.2008
Kantaesitys Teatteriravintola Tillikassa perjantaina 5.12.
Ravintolateatteriesitys Meille, teille vai Tillikkaan
Monelle sukupolvelle Teatteriravintola ja Tillikka kuuluvat keskelle tamperelaista elämää. Tillikka on täyttynyt milloin toimittajista, näyttelijöistä, kirjailijoista, milloin taas rokkareista tai uusista opiskelijoista. Tillikan pianon teksti ”se soittaa joka osaa” sai monen tienaamaan juomarahat sanan varsinaisessa merkityksessä. Legendaariseen ravintolaan on kannettu välillä kanta-asiakkaiden posti, mutta asiakkaistaan huolehtiva henkilökunta on välillä kantanut asiakkaita kotiinkin.
Janne Viitaniemen kirjoittama Meille, teille vai Tillikkaan on ravintolateatteriesitys, jossa Tammerkoski virtaa vuolaasti vuosikymmenten muutoksista huolimatta. Esityksen keskellä ovat tarjoilija ja kokki. Ammattien erilaisten näköalojen kautta katsellaan kansallismaisemaan ja muistellaan värikkäitä vaiheita.
Näyttelijät Pekka Laiho ja Tiina Weckström kertovat tarinaa autenttisessa ympäristössä, Tillikan baaritiskin päässä. Lauluissa luotetaan vanhoihin tyyleihin, vaikka kappaleet ovatkin uusia. Esityksessä kuullaan herkkä balladi nimeltä Tammerkoski jätä ei rauhaan, Pyttipannu-niminen cha cha, -blues Kokin vapaapäivä ja samba aiheesta Neiti, mikä maksaa?
Esitykseen on tuotu tamperelaista ravintolahistoriaa, hulluja yhteensattumia vuosikymmenten ajalta, tarinaa Tillikka-nimestä, kunnallispolitiikasta, näyttelijöistä ja tietysti pyttipannusta.
Esityksen aikana tarjoillaan Meille, teille vai Tillikkaan -menu, jossa alkuruokana on annos Tillikan perinteistä pyttipannua.
Esitykset
Kantaesitys 5.12.2008
Muut esityspäivät 9.12., 11.12., 14.12., 17.12. ja 18.12.
Esitykset alkavat klo 19.30.
näyttelijät: Tiina Weckström, Pekka Laiho
muusikko, Janne Viitaniemi
laulut & käsikirjoitus, Janne Viitaniemi
Liput Tillikan Salin baarista.
Artikkelit - Ravintola Tillikka:
29.10.2009 Ravintola Tillikan historiaa laulun ja teatterin siivittämänä
19.5.2009 Kesätillikassa taivutellaan ja herkutellaan keskellä kaupunkia
1.12.2008 Korvatillikka uudistui ja muuttui Bistro Tillikaksi
26.9.2008 Ravintolateatteriesitys Meille, teille vai Tillikkaan
25.4.2008 Tillikan kesäkausi alkaa ja ruokalista uudistuu
5.11.2007 Teatterin Kellarin maisemissa uusi viihtymipaikka
3.7.2007 Tillikasta luomu- ja Reilun kaupan tuotteita
19.3.2007 Rehellistä ja reilua ruokaa laadukkaista raaka-aineista - Tillikka uudisti listansa
Arkistoidut
3.6.2006 Maailmanmusiikki valloitttaa kesällä Tillikan terassiin
16.12.2005 Avarakatseinen Tillikka tarjoaa pyttipannun lisäksi myös fiininpää ruokaa
» Ravintolaesittely
» www.tillikka.fi
| 
|