
| 
16.11.2007
TTT:n uuden musikaalikomedian tähtinä Arja Koriseva, Esko Roine ja Lari Halme
Tampereen Työväen Teatteri julkisti ensi syksyn musikaalin Ravintola Finlaysonin Palatsissa
Syksyllä, 4.9.2008 Suurella näyttämöllä, ensi-iltansa saava musikaalikomedia on maailmalla jo menestystä niittänyt Herrasmieshuijarit (Dirty Rotten Scoundlers). Musikaalin tähtinä ovat Arja Koriseva, Esko Roine ja Lari Halme.
Tekijätiimissä on sama trio, kuin TTT:n suosikkimusikaaleissa Peter Pan ja Marilyn: ohjaaja ja koreografi Tiina Brännare, pukusuunnittelija Matti Seppänen ja lavastaja Jani Uljas. He lupaavat musikaaliin glamouria, huumoria ja loisteliaita musikaalinumeroita. Musiikin sovittaa ja kapellimestarina toimii Pekka Siistonen, suomentaja on Mikko Koivusalo ja valosuunnittelija Jukka Kyllönen.
TTT tekee musikaalissa yhteistyötä tamperelaisen Tanssiteatteri Mobita/Danscon kanssa, josta tulee musikaalin tanssiryhmä. Tanssijoita on kymmenen, ja myös orkesterin vahvuus on kymmenen.
Herrasmieshuijarit perustuu samannimiseen, tunnettuun elokuvaan 1980-luvulta. Elokuvassa rooleissa olivat Michael Caine, Steve Martin ja Glenne Headly. Tarinan on musikaaliksi kirjoittanut Jeffrey Lane, musiikki ja laulujen sanat on David Yazbekin (mm. Housut pois –musikaali).
Tarina kertoo kahdesta huijarista, jotka asettuvat asumaan Ranskan Rivieralle. Lawrence Jamieson (Esko Roine) on sutki ja hienostunut hurmuri, joka puhuu rahat pois naiselta kuin naiselta. Toinen miehistä on pikkurikollinen Freddy Benson (Lari Halme), jonka huijarintaidot kaipaavat vielä hieman hiomista… Riviera on kuitenkin liian pieni kahdelle huijarille, joten he lyövät vedon: Ensimmäinen, joka saa huijattua 50 000 dollaria nuorelta, viehättävältä perijättäreltä Christine Colgateilta (Arja Koriseva) voittaa ja häviäjä häipyy kaupungista.
Musikaali sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa Old Globe –teatterissa 2004 ja siirtyi vuoden 2005 alussa Broadwaylle. Siellä musikaali pyöri yli 600 esityksen verran ja teki myös Yhdysvaltojen kiertueen. Broadwaylla musikaali keräsi peräti 11 Tony Awards ja 9 Drama Desk Awards –ehdokkuutta.
Herrasmieshuijarit on tullut ensi-iltaan Ruotsissa, Norjassa ja Espanjassa ja neuvotteluja käydään myös muissa Euroopan maissa. Musikaalia on esitetty aina Japania myöten.
Lue myös:
26.8.2010 Vuonna 85 Remix - Manserock-musikaalin menestystarina jatkuu
25.8.2010 TTT:n syksyssä säihkyy Chicago-musikaali, lukuisat kantaesitykset ja komediat
12.3.2010 Ikuinen laihduttaja lavalla uudessa musiikkikomediassa
4.1.2010 TTT:n keväässä 2010 pohjoismaisia ja kotimaisia kantaesityksiä
9.10.2009 Sirkku Peltolalta ja Tiina Lymiltä TTT:hen uudet kantaesitykset
15.9.2009 Vuonna 85 Remix - Manserock-musikaalin menestystarina jatkuu
3.9.2009 Komisario Koskinen ensi-iltaan kiivaan kysynnän saattelemana
21.8.2009 TTT:n syksyssä tulossa kuusi kotimaista ensi-iltaa: Suuren näyttämön kauden avaa Komisario Koskinen
17.3.2009 Tyynymies - The Pillowman ensi-iltaan kahdella kielellä TTT:ssä
21.8.2009 TTT:ssä kaksi ensi-iltaa Maaliskuussa: Tyynymies - The Pillowman ja Vihan jumala
12.3.2009 TTT:n syksyssä viisi kantaesitystä - kaikki kotimaisia
27.1.2009 Reviisorin ensi-ilta 4.2.2009 Suurella näyttämöllä
18.12.2008 TTT tuo kevääseen ajankohtaisia ja vahvoja ulkomaisia teoksia
18.12.2008 Petra Karjalainen Webberin pop-musikaalissa
16.10.2008 Särkynyt malja kertoo julman avioliiton tarinan
26.8.2008 TTT:ssä syksyllä viisi ensi-iltaa
20.8.2008 Musikaalikomedia Herrasmieshuijarit hurmaa TTT:n syksyssä
16.1.2008 Roihan sovitus seitsemästä veljeksestä valtaa suuren näyttämön
16.1.2008 Uutta espanjalaista ihmissuhdekomediaa Kellariteatterissa
7.1.2008 TTT:n keväässä viisi ensi-iltaa
27.11.2007 Sirkku Peltolan Suomen hevosen tarina saa jatkoa kellariteatterissa
16.11.2007 TTT:n uuden musikaalikomedian tähtinä Arja Koriseva, Esko Roine ja Lari Halme
10.11.2007 150 kertaa Eila, Rampe ja likka TTT:ssä
28.8.2007 Menestysnäytelmä Fundamentalisti ensi-iltaan kellariteatterissa
28.8.2007 Pähkähullusssa hotellissa juonesta päättää yleisö
20.8.2007 TTT:n syksyssä seitsemän ensi-iltaa
29.3.2007 Huhtikuussa huippuvierailuja TTT:ssä
8.2.2007 TTT:ssä ystävänpäivää vietetään lasten linnan juhlissa
2.1.2007 Tammikuun kolme ensi-iltaa käynnistävät TTT:N kotimaisen vuoden 2007
2.1.2007 Uusi kotimainen musikaali Patukkaooppera TTT:n suurelle näyttämölle
3.11.2006 Marilyn ehtii astua suurelle näyttämölle 100 kertaa
17.10.2006 Jo sadan esityksen verran Eila, Rampe ja likka TTT:ssä
6.9.2006 TTT:n Manserock-musikaali ensi-iltaan
1.9.2006 TTT:n uudistetun Kellariteatterin uusi tuleminen
1.9.2006 TTT:n syksyssä kuusi ensi-iltaa ja yleisön suosikkeja
20.4.2006 TTT saa vieraakseen Lars Norénin puhutteleva uutuusnäytelmän
30.3.2006 TTT:ssä syksyllä viisi ensi-iltaa
30.3.2006 Maailman rakastetuin satu Tuhkimosta valtaa Suuren näyttämön
21.3.2006 Kauppamatkustajan kuolema on Esko Roineen teatterinjohtajakauden viimeinen roolityö
12.1.2006 Uusi musiikkinäytelmä Rakkauden lähde avaa TTT:n kevään
19.10.2005 Riemastuttava hämäläisnäytelmä tuo mukanaan ennenkuulemattomia juonenkäänteitä
19.9.2005 Työväenluokan viimeiset sankarit kantaesitykseensä
14.9.2005 Herra metsästää TTT:n farssissa
14.9.2005 Kiitetty uutuusdraama Yön Kosketus pohjoismaisena kantaesityksenä
WWW-sivu: www.ttt-teatteri.fi
| 
|