
| 

Huhtikuun loppupuolella ja vapun tienoilla juhlitaan kuplivasti samppanjamenua maistellen. Tarjolla on runsaasti samppanjoita laseittain siemailtaviksi sekä tietenkin asiaan kuuluvaa purtavaa.

Samppajan vaihtoehdoksi Tuulensuusta löytyy aina myös tutustumisen arvoisia oluterikoisuuksia, kuten samppanjamenetelmällä valmistettu olut. Olut on mm. kahteen kertaan käytetty pullossa ja tanssitettu pulloa kiertelemällä hiivasakan poistamiseksi. Olut poksahtaa aivan kuin samppanjakin.
ja on erinomaiden idea maistella juomaa vaikkapa yhdessä hilpeän seurueen kanssa.
|
Menu De Champagne 14.4.-1.5.2010 Tuulensuussa
Gastropub Tuulensuu sukelsi jälleen syvälle samppanjan kuplivaan maailmaan. Keskiviikkona 14.4. alkaneilla samppanja-viikoilla on tarjolla useita huippujuomia samanaikaisesti.
Tuulensuun tyyliin laaja valikoima arvokkaimpiakin huippujuomia on vuorollaan lasitarjoilussa, jolloin makuun pääsee pikkurahallakin.
Kokonaisten pullojen hintahaarukka vaihtelee laidasta laitaan: esim. Martel, Comte de Noiron 54 euroa ja Cuvée Dom Pérignon 1998, 179 euroa.
Keittiöstä löytyy normaalin menun lisäksi samppanjan kanssa mainioita pikkuannoksia (6.50 euroa annos).
Tampereella harvinaisempia herkkuja ovat mm. Viiriäisenkoipia & Viikunakastiketta sekä Sammakonreisiä & Persiljamuhennosta -annokset.
MENU DE CHAMPAGNE
14.4.-1.5.2010
Cuvée Dom Pérignon 1998, 179.00
Laurent-Perrier, Grand Siecle ”La Cuvée”, 169.00
Laurent-Perrier, Cuvée Rosé Brut, 99.00
Moët & Chandon, Nectar Impérial, 79.00
Moët & Chandon, Brut Impérial, 79.00
Ruinart, “R” Brut, 75.00
Veuve Clicquot Ponsardin, Brut, 75.00
Laurent & Perrier, Ultra Brut, 79.00
Gosset, Brut Excellence, 69.00
Jacquart, Brut Mosaique Rosé, 69.00
Aubry, Le Nombre d’Or Campaniae Veteres Vites Brut, 64.00
Jean-Pierre Fleury, Blanc de Noirs Carte Rouge, 64.00
André Jacquart,Brut Millesime 2002 Experience B de B Grand Cru 64.00
Palmer, Brut, 59.00
Palmer, Brut Cuvée Rubis, 59.00
Palmer, Brut 2004 Blanc de Blancs, 59.00
Palmer, Amazone de Palmer Brut, 69.00
Colin, Cuvée Alliance Brut, 59.00
Diebolt-Vallois, a’ Cramant Blanc de Blancs Brut, 59.00
Veuve Fourny & fils, Brut Nature Blanc de Blancs Premier Cru, 59.00
André Clouet, Brut Grande Réserve Blanc de Noirs, 59.00
Martel, Comte de Noiron, 54.00
Bollinger, Special Cuvée, 49.00/37.5cl
Mumm, Cordon Rouge , 79.00 (45.00/37.5cl)
Laurent-Perrier, Brut, 69.00 (39.00/37.5cl)
Kaikki vuorollaan lasitarjoilussa, yleensä useita yhtäaikaisesti!
MUITA JUOMIA:
Colin, Coteaux Champenoise Vertus Rouge-punaviini, 9.50/12cl, 59.00
Colin, Ratafia de Champagne-väkevöity viini, 6.50/8cl, 59.00
Billecart-Salmon, Marc de Champagne-tislattu viina, 8.00/4cl
KEITTIÖSTÄ, 6.50/annos:
Katkarapuja & Yrttimajoneesia
Ankanmaksaa & Valkosipulileipää
Viiriäisenkoipia & Viikunakastiketta
Sammakonreisiä & Persiljamuhennosta
Juustoja & Pähkinöitä
Artikkelit - Gastropub Tuulensuu:
25.1.2012 Makkaraviikot Gastropub Tuulensuussa ja Tapas Bar Inezissä 26.1. alkaen
7.12.2011 Gallialainen kyläjuhlamenu Gastropub Tuulensuussa 8.-10.12.2011
4.11.2011 Tuulensuun portviiniviikot lämmittävät syksyn tummissa illoissa 12.11. asti
12.10.2011 Juustoviikot 13.-26.10.2011 Tuulensuussa ja sen sisarravintoloissa
9.9.2011 Oktoberfestejä vietetään Gastropub Tuulensuussa
11.4.2011 Tampereen Tuulensuu on Vuoden Olutravintola 2011
12.1.2011 How sweet is that - Makeat viikot 13.-29.1.Tuulensuussa
18.11.2010 Ranskalaisen Burgundin ja Beaujolais'n aarteita Tuulensuussa 4.12. asti
1.9.2010 Oktoberfest Gastropub Tuulensuussa 3.10. asti
9.8.2010 Gastropubit teettivät oman oluen legendaarisella Fantôme panimolla
16.7.2010 Tuulensuussa uusi ruokalista ja olutkellari täynnä omatuontioluita
15.4.2010 Menu De Champagne 14.4.-1.5.2010 Tuulensuussa
1.3.2010 Tuulensuun uudella listalla Bressen kanaa
21.11.2009 Best Bars 2009: Tampereen huipuista Tuulensuu ja Plevna pitivät pintansa
3.11.2009 Tuulensuussa ollaan suut burgundilaisella
15.9.2009 Oktoberfest Gastropub Tuulensuussa 26.9. asti
8.4.2009 Tuulensuun kevät on tapahtumia täynnä
16.2.2009 Tuulensuussa ollaan suut siiderillä
7.11.2008 Tuulensuussa julkaistaan 19.11. Janne Viitaniemen Maltaan makuinen levy
6.11.2008 Kuuba Tuulensuussa
22.10.2008 Portviiniviiniviikot huipentuvat Gastropub Tuulensuussa
27.8.2008 Hunajaiset panimosimat Tuulensuuhun Puolasta
7.7.2008 Best Bars 2008: Plevna ja Tuulensuu sijoittuivat hienosti
22.2.2008 Golden Hop - Kultainen Humala -palkinto Sami Lappalaiselle
4.11.2007 Viikingit hyökkäävät Gastropub Tuulensuussa
15.1.2007 Tapahtuma 19.1. alkaen Tuulensuun oluttapahtumassa oluita ympäri maailman
15.1.2007 Gastropubit tuovat arkeenkin juhlaa
Arkistoidut:
4.3.2006 Tapahtuma 15-26.3. Sherry y Tapas viikot Havanassa ja Tuulensuussa
29.11.2005 Lauluja joka janoon Tuulensuussa
3.5.2005 Tuulensuun perjantaipullot
7.10.2004 Huippuviinit maisteluun jälleen Tuulensuussa
22.11.2004 Gastropub Tuulensuussa järjestettiin maailmankuulun uuden viinisadon vastaanottajaiset
15.11.2004 Tuulensuun uudet Exclusive Wines After Work -viinit
10.9.2004 Oktoberfest -herkkuja virtaa jo hanoista
10.9.2004 Korkki poksahtaa työpäivän jälkeen Tuulensuussa
7.10.2004 Huippuviinit maisteluun jälleen Tuulensuussa
28.5.2004 Siideriviikot tuovat hanoihin brittisiiderit
13.5.2004 Exclusive wines after work!
5.3.2004 Gastropub Tuulensuu Hämeenpuistoon
20.1.2004 Tuulensuulle Kultainen humala -kunniamaininta
2.12.2003 Tuulensuun ohjelmaillat vaihtavat päivää
» HuviOpas.net ravintolaesittely
» Kotisivu
| 
|