Ukko Nooa juhlii 2-vuotissynttäreitään ruhtinaallisesti kaksi päivää. Ensimmäinen päivä on tarkoitettu rakkaille kanta-asiakkaille. Kutsutuille ratkiriemukkaat juhlat ovat yksityiset klo 19-21. Sunnuntaina juhlat jatkuvat, kun Tuukka kutsuu Ukkoon ravintolaväkeä. Ravintolaporukan bileet ova yksityiset klo 20-22. Kutsuja saa käymällä aktiivisesti Ukossa, kertoo pubi-isäntä Tuukka Haikka.
Tunnelma kotoisen kansainvälinen
Ukko Nooa rakennettiin 2 vuotta sitten Amarillon lasten leikkinurkkauksen paikalle. Sokos Hotel Ilveksessä ei aikaisemmin oltu ajateltu, että Tampereelle kaivattaisiin uutta pubia. Mutta ilmeisesti näin oli, sillä heti alkuunsa Ukko Nooa saavutti suuren suosion. Tunnelma Ukossa on kotoisan kansainvälinen. Kiihkeimmillään meno on viikonloppuisin, mutta pubiin riittää ihmisiä myös viikolla. Työpäivän jälkeen Ukossa on kiva käydä hengähtämässä tuopillisen ajan.
Erinomaista pubissa on myös se, että Ukko Nooa on auki joka päivä iltapäivä neljästä yö neljään.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
TAMPEREEN NÄKÖALARAVINTOLA SAI UUDEN OMISTAJAN
Jo vuodesta 1944 alkaen toiminut näköalaravintola Hämeensilta saa uuden omistajan ja ilmeen. Sedu koskisen uusin yökerho on jo valmis avattavaksi ja odottaa avajaisiaan.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
HAKAMETSÄN JÄÄHALLIIN AUKEAA HULLU PORO VIP
Hakametsän jäähallin VIP-tilat uudistuvat 16.9., kun hallissa aiemmin toimineen Manse Pubin entisiin tiloihin aukeaa Hullu Poro VIP. Tilat uudistetaan samalla ulkoisesti vastaamaan Hullu Poro-konseptia.
- Toivomme alkavan yhteistyön jatkuvan pitkään. VIP-asiakkaillamme on uusissa tiloissa entistä paremmat puitteet tarjoiluista ja ohjelmasta nauttimiseen sekä pelin seuraamiseen, sanoo Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen.
UUSI TTT-KLUBI VIE TAMPEREEN ILTA- JA YÖELÄMÄN UUSILLE RAITEILLE
Tampereen Työväen Teatterin uusi ravintolanäyttämö TTT-Klubi avataan lokakuussa Hämeenpuiston teatterikortteliin. Parhaillaan remontoitavaan tilaan on tulossa 240-paikkainen ravintolanäyttämö. TTT-Klubi avataan musikaalilla 5 vuoden rakkaus, jota tähdittävät Petra Karjalainen ja Jari Ahola. Tuomas Parkkisen ohjaaman musikaalin suomenkielinen kantaesitys on 5.10. Kapellimestarina on Eeva Kontu.
ROOSTERIN UUSI ROCKIN´ MENU
Rooster kuunteli kanta-asiakkaitan ja laajensi ruokalistaansa. Vanhojen tuttujen ruokien lisäksi tarjolla on uusia herkullisia annoksia.
Uutuuksina mainittakoon mm. uuniperuna-annokset eri täytteillä. Kuten myös Bread Hot Chili Peppers-leipä, joka on uskomattoman kokoinen, useamman henkilön chili con carne -leipä.
Myös salaatti-, pihvi- ja burgervalikoima kasvoi. Jack The Roosterista saat tulistakin tulisimman Death Burgerin!
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com