Tampere, tapahtumat, ravintolat, baarit
FreeFind
Etusivulle - HuviOpas esittelee Tampereen ravintolat, tapahtumat ja vapaa-ajan vinkit



 Tapahtumakalenterit 
Elokuvat
Festivaalit
 Päätapahtumat
Etusivu » Näe & Koe

Näe & Koe Nähtävyydet
Elämykset
Näyttelyt
   Kalenteri 
» Tulevat


16.10.2008



Vakoilumuseo kaivaa esiin Stasi-agentteja

Suomen Vakoilumuseo on ottanut asiakseen selvittää, keitä yleisön arvion mukaan esiintyy ns. Tiitisen listalla.

Kyse on Länsi-Saksasta heinäkuussa 1990 Suojelupoliisille luovutetusta luettelosta, jolla esiintyy Itä-Saksan salaiseen palveluun Stasiin yhteyttä pitäneitä suomalaisia. Listalla esiintyneet 18 henkilöä ovat suppean ihmisryhmän tiedossa, mutta itse paperi on luottamuksellisena suljettu kassakaappiin. Korkein hallinto-oikeus ratkaisee kevään kuluessa, annetaanko lista median vaatimuksesta julkisuuteen vai ei.

Julkisuudessa on esitetty arvioita muutamista listalla ehkä esiintyvistä henkilöistä, mutta muutoin spekulointi mahdollisista Stasi-yhteyshenkilöistä on ollut hämmästyttävän vähäistä. Vakoilumuseo haluaa vilkastuttaa keskustelua aiheen ympärillä ja on siksi avannut kotisivustolleen sähköpostiosoitteen, johon yleisö voi lähettää sivistyneitä arvauksiaan tai puhtaita veikkauksia suomalaisista henkilöistä, joita jostakin syystä voisivat pitää potentiaalisina Stasi-agentteina.

Näin kertyvän ehdokaslistan Vakoilumuseo aikoo julkaista vielä kevään kuluessa, vaikka Tiitisen lista säilyisi salaisena oikeuskäsittelynkin jälkeen. Yksittäiset henkilöt voivat kieltää nimensa julkaisemisen, mikäli arvelevat sillä mahdollisesti esiintyvänsä. Mikäli Tiitisen lista julkaistaan, Vakoilumuseo lupaa palkita henkilön, jolta parhaiten todellisuutta vastaava nimilistaus on saatu.

Artikkelit - Vakoilumuseo Tampere:

13.1.2011
Larry Thorne -näyttely Vakoilumuseossa
17.3.2010
Kylmän sodan neuvostopropagandan näyttely Vakoilumuseossa
16.10.2008
Kylmän sodan neuvostopropagandan näyttely Vakoilumuseossa
22.4.2008
Asekätkentämiesten radiolähetin vakoilumuseoon
5.3.2008
Helmikuun vakoilukatsaus nyt esillä Vakoilumuseossa
11.10.2007
Mata Hari -viikko Vakoilumuseossa
3.7.2007
Vakoilumuseo odottaa ennätyskesää
3.7.2007
KGB:n Photo-Sniper Vakoilumuseossa
5.3.2007
Salakuuntelurobotti Vakoilumuseossa
8.11.2006
Houdini-raudat Vakoilumuseossa vain 10.11.-17.12.06
17.10.2006
Taivas vakoilee -esitelmätilaisuus Vakoilumuseossa 23.10.
17.6.2006
NATO:n sabotööripuku esillä Vakoilumuseossa
17.5.2006
Vakoilumuseon lipulla ilmaiseksi Maailman kahleet -näyttelyyn 18.5.06
2.1.2006
Kylmä sota -osasto Vakoilumuseoon


» Kotisivu



12.10.2011
Hohto Paintball - Uusi jännittävä sisäpeli ensimmäistä kertaa Tampereella
1.2.2011
Aqua-jumpasta potkua päivään
11.8.2010
Kelluva idea kylmempäänkin pulikointiin
11.8.2010
Polttarit vauhdin maailmassa
5.7.2010
Vietä ikimuistoiset polttarit Tampereen kylpylässä
8.6.2010
Lapinniemessä on kylvetty jo 20 vuotta
5.6.2010
Klingendahlin kattohuoneistosaunassa on leppeät löylyt komein näkymin
3.11.2009
Koko perheen seikkailupuisto nyt myös Lempäälän Ideaparkissa
18.2.2009
Tankotanssi vaatii taitoa ja tekniikkaa
8.12.2008
Kylpytynnyrissä tähtien alla
19.11.2008
Keilat nurin Kaatopaikalla
9.10.2008
Koko perheen seikkailupuisto avattiin Tampereella
27.5.2008
Megazonen pelit kehittävät tilanneälyä ja saavat adrenaliinin virtaamaan
28.1.2008
Suuri uima-allas on Pisparannan valtti
11.12.2007
Telakan suositut naistenillat virkistävät
16.10.2007
Niemi-Kapeen saunoissa on leppeät löylyt
24.9.2007
Galaxie Centerissä pallot pyörivät hulppeissa puitteissa
29.8.2006
Lempäälän Marjamäkeen avattiin koko perheen mönkijäpuisto
2.7.2006
Haraldin viikinkikaste on ikivanha rohkeusriitti
15.6.2006
Luontaishoitolasta saa hyvän olon
17.10.2005
Särkänniemen Akvaariossa voi sukeltaa synttärijuhliin
11.8.2005
Salsa Pasión kutsuu kuumien karibialaisrytmien pyörteisiin




Tampereen ruokaravintolat esittelyssä

 Tampere, keskusta  »
 » 2 h+k
 » 4 Vuodenaikaa
 » Aino ja Ilmari
 » Aleksis
 » Alsace
 » Amarillo, Ilves
 » American Diner
 » Antika
 » Arthur
 » Astor
 » Bella Roma
 » Bertha
 » Bodega Salud
 » Buffet & Cafe Linkosuo
 » C (Ravintola C)
 » Cafe Europa
 » Como
 » Coyote Bar & Grill
 » Dennis
 » Oluthuone Esplanadi
 » Finlaysonin Palatsi
 » Frankly
 » Fransmanni
 » Grill
 » Cafe Gopal
 » Gopal
 » Gringos Locos
 » Hanabi
 » Harald
 » Heinätori
 » Hella & Huone
 » Henriks
 » Hook
 » Huviretki Pinja
 » Inez
 » Kaupin Puisto
 » Kulttuuritalo Telakka
 » Laterna
 » Linkosuon ravintolat
 » Maruseki
 » Masuuni
 » Museoravintola Valssi
 » Music Bar Palatsi
 » Musiikkiteatteri Palatsi
 » Myllärit
 » Nanda Devi
 » Napoli
 » Natalie
 » Nordic
 » Norimaru
 » Näsinneula
 » Oluthuone Esplanadi
 » Olympia
 » Opera Brasserie & Bar
 » Pancho Villa Finlayson  » Pancho Villa Hkatu
 » Pancho Villa Tammela
 » Perla
 » Piazza Foodfactory
 » Piemonte
 » Piha
 » Plevna
 » Praha
 » Pähkinä
 » Ramen Hanabi
 » Ristorante Napoli
 » Roast
 » Ruby & Fellas
 » Salud
 » Semafori
 » Speakeasy
 » Stefan's Steakhouse
 » Swagath
 » Tammer
 » Telakka
 » Thai & Laos
 » Thai Na Khon
 » Thilmans Cafe
 » Tiiliholvi
 » Tillikka
 » Tivoli
 » Trattoria
 » Tuulensuu
 » Valssi
 » Vihtorin Kirjasto
 » Villisika
 Tampere, Viikinsaari 
 » Wanha Kaidesaari
 Tampere, Hervanta 
 » Efes
 » Las Vegas
 Tampere, Härmälä 
 » Soppaa Soittajille
 Tampere, Kaleva 
 » Coussicca
 » Kalevanpaasi Linkosuo
 » Topaasisali
 Tampere, Lahdesjärvi 
 Tampere, Lielahti 
 » American Diner
 Tampere, Tesoma 
 » Peso
 Kangasala 
 » Caroline
 » Pancho Villa
 » Mannakorven Myymäläkahvila Linkosuo
 Lempäälä  & Ideapark
 » Beef King
 » Captain Hook Ideapark
 » Coyote Bar & Grill
 » Villa Hakkari
 Nokia 
 » Pepper
 Orivesi 
 Pirkkala 
 Toijala 
 » Kruuna & Klaava
 » ABC Toijala
 Ylöjärvi 
 » Café Linkosuo Kauppakeskus Elo
 » Keidas