Vinyylissä vara parempi - Lauantain live-illat 2011
Lapinniemessä levyjään pyörittävä Pub Vinyyli on Suomen ainut vielä vinyyleitä soittava ravintola. Kiitosta ja suosiota rutkasti saanut Vinyyli jatkaa samaan malliin nöyrästi ja kiittäen, ja kerää luokseen yhä uusia vinyylien ja rennon meiningin ystäviä.
- Kyllä tuntuu että tässä Pub Vinyylin neljän vuoden taipaleen aikana vinyylidiggareiden määrä kasvanut melko ripeään. Onhan vinyyli formaattina ihan omaa luokkaansa ja äänentasollisesti mukava soitettava, ravintolapäällikkö Jukka Jalava vakuuttaa.
Vinyylifanit ja keräilijät pitempääkin ovat löytäneet oman paikkansa, ja aarteiden antia halutaan jakaa toistenkin korville. Torstaisin Vinyylissä on Oman Vinyylin Ilta, jolloin asiakkaat saavat tuoda omia levyjään soitettaviksi. Vinyylin omassa levykokoelmassakin toki soitettavaa riittää.
- Vinyylejä on jo 1100 ja kasvaa vaan. Keräilijä on aina keräilijä!
Vinyylissä pääsee fiilistelemään musiikin lisäksi myös biljardin saralla, sillä pubista löytyy hyvätasoinen biljardipöytä. Runsaan lautapelivalikoiman äärelläkin seurueet viihtyvät. Myös visailurintamalla löytyy viihdykettä, sillä keskiviikkoisin vedetään Jupon yleistietovisa ja perjantaisin Ykän legendaarinen musavisa. Uutuutena on torstaina pidettävä urheiluvisa kerran kuukaudessa. Livemusiikkia Vinyylin tarjonnasta löytyy vähintään kerran kuukaudessa.
Lauantai-iltojen keikat 2011
HUOMIO! AJANKOHTAISTA
Wings-Buffa joka torstai klo 18 alk. Yleisvisa(Ke)&Musavisa(Pe) klo 20 alk. Livebändit n klo 22 alkaen sisällä(tule ajoissa) ja terassilla n.klo 20 alkaen
LIVELAUANTAI 2012 La 18.02 Janne&Pasi(Uniklubi)soittaa akustisia covereita La 17.03 Jari Vilja Rock n Roll Band La 14.04 Tapio Ylinen plays rock n roll klassikoita La 19.05 Detour to Redsunset La 16.06 Mr Breathless La 30.06 Marko\\\"Poutahaukka\\\" Haavisto La 14.07 JJ.Nybergh&Milkcows(Bluesrockia) La 21.07 HauliBros Duo La 04.08 JTF(Jari Tiura Foundation) La 18.08 Blues Company
Wings-Buffa joka torstai klo 18 alk. Yleisvisa(Ke)&Musavisa(Pe) klo 20 alk. Livebändit n klo 22 alkaen sisällä(tule ajoissa) ja terassilla n.klo 20 alkaen
LIVELAUANTAI 2012 La 18.02 Janne&Pasi(Uniklubi)soittaa akustisia covereita La 17.03 Jari Vilja Rock n Roll Band La 14.04 Tapio Ylinen plays rock n roll klassikoita La 19.05 Detour to Redsunset La 16.06 Mr Breathless La 30.06 Marko\\\"Poutahaukka\\\" Haavisto La 14.07 JJ.Nybergh&Milkcows(Bluesrockia) La 21.07 HauliBros Duo La 04.08 JTF(Jari Tiura Foundation) La 18.08 Blues Company
La 20.10 Tapio Ylinen
Teksti: Ronja Honko, HuviOpas.net, kuvat: Toni Honko, HuviOpas.net
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
TAMPEREEN NÄKÖALARAVINTOLA SAI UUDEN OMISTAJAN
Jo vuodesta 1944 alkaen toiminut näköalaravintola Hämeensilta saa uuden omistajan ja ilmeen. Sedu koskisen uusin yökerho on jo valmis avattavaksi ja odottaa avajaisiaan.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
HAKAMETSÄN JÄÄHALLIIN AUKEAA HULLU PORO VIP
Hakametsän jäähallin VIP-tilat uudistuvat 16.9., kun hallissa aiemmin toimineen Manse Pubin entisiin tiloihin aukeaa Hullu Poro VIP. Tilat uudistetaan samalla ulkoisesti vastaamaan Hullu Poro-konseptia.
- Toivomme alkavan yhteistyön jatkuvan pitkään. VIP-asiakkaillamme on uusissa tiloissa entistä paremmat puitteet tarjoiluista ja ohjelmasta nauttimiseen sekä pelin seuraamiseen, sanoo Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen.
UUSI TTT-KLUBI VIE TAMPEREEN ILTA- JA YÖELÄMÄN UUSILLE RAITEILLE
Tampereen Työväen Teatterin uusi ravintolanäyttämö TTT-Klubi avataan lokakuussa Hämeenpuiston teatterikortteliin. Parhaillaan remontoitavaan tilaan on tulossa 240-paikkainen ravintolanäyttämö. TTT-Klubi avataan musikaalilla 5 vuoden rakkaus, jota tähdittävät Petra Karjalainen ja Jari Ahola. Tuomas Parkkisen ohjaaman musikaalin suomenkielinen kantaesitys on 5.10. Kapellimestarina on Eeva Kontu.
ROOSTERIN UUSI ROCKIN´ MENU
Rooster kuunteli kanta-asiakkaitan ja laajensi ruokalistaansa. Vanhojen tuttujen ruokien lisäksi tarjolla on uusia herkullisia annoksia.
Uutuuksina mainittakoon mm. uuniperuna-annokset eri täytteillä. Kuten myös Bread Hot Chili Peppers-leipä, joka on uskomattoman kokoinen, useamman henkilön chili con carne -leipä.
Myös salaatti-, pihvi- ja burgervalikoima kasvoi. Jack The Roosterista saat tulistakin tulisimman Death Burgerin!
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com