Tampere, tapahtumat, ravintolat, baarit
FreeFind
Etusivulle - HuviOpas esittelee Tampereen ravintolat, tapahtumat ja vapaa-ajan vinkit



Etusivu > Artikkelit




8.10.2003
Rosson 25-vuotisjuhlavuosi huipentuu syksyllä 2003

Pitkäjänteinen kehitystyö ja asiakkaan kuunteleminen ovat siivittäneet Rosson menestykseen

Suomen suurin ruokaravintolaketju Rosso juhlii tänä syksynä 25-vuotista taivaltaan. Ensimmäinen Rosso avattiin Lahdessa syksyllä 1978. Neljännesvuosisadan aikana ketju on laajentunut Suomessa 35:lle paikkakunnalle.

SOK:n hotelli- ja ravintolatoimen johtaja Matti Pulkki on ollut mukana Rosson kehitystyössä alusta alkaen ”Rosson konsepti oli uniikki 1970-luvulla. Menestyksen taustalta löytyy monia tekijöitä: mm. matala kynnys tulla ravintolaan, perheiden ja erityisesti lasten huomioiminen ja mutkaton tunnelma. Ruokailuun pyrittiin luomaan elämyksellisyyttä ja lisäksi ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökunta oli jo tuolloin ja on edelleen erittäin tärkeä tekijä”, kertoo Pulkki ja jatkaa ”Rosson menestyksen taustalla on pitkäjänteinen ja kärsivällinen kehitystyö. Rosson vahvan brandin avulla on mahdollisuus laajentaa toimintaa entisestään, uusiakin Rossoja on tulossa.”

Rosso on toiminut edelläkävijänä mullistaen suomalaista ravintolakulttuuria monin eri tavoin. Rosso panosti perheiden ja lasten viihtyvyyteen ja toi ravintola- ja seurustelukulttuurin perheiden lisäksi muidenkin asiakkaiden ulottuville. Lisäksi Rosso toi ruokalistoille ensimmäisten joukossa Suomessa erityisruokavaliomerkinnät ja lanseerasi menestyksekkäästi rukiisen pizzan.

”Olemme saaneet asiakkailta paljon kiitosta erityisruokavalioiden huomioimisesta, erityiskiitoksia on saanut gluteeniton pizzapohjamme. Asiakkaiden palaute on innoittanut meitä kehittämään ruokatuotetta entisestään. Nykyisin meiltä saa yli 50 erilaista annosta gluteenittomana ja yli 40 annosta laktoosittomana”, kehuu Rosson ketjupäällikkö Tiina Nieminen.

Rossot ovat lunastaneet paikkansa suomalaisten perheiden suosikkiravintoloina. Pizza on pysynyt asiakkaiden suosikkilistan ykkösenä. Jo vuonna 1999 lanseeratut Rosson rukiiset pizzat ovat tasaisen varmasti kasvattaneet suosiotaan. Pizzapohjan rukiinen, täyteläisempi maku on osoittautunut erittäin tervetulleeksi vaihtoehdoksi perinteiselle pizzalle.

Uuteen ruokalistaan voi tutustua myös internetissä, www.rosso.fi.





Tampereen ruokaravintolat esittelyssä

 Tampere, keskusta  »
 » 2 h+k
 » 4 Vuodenaikaa
 » Aino ja Ilmari
 » Aleksis
 » Alsace
 » Amarillo, Ilves
 » American Diner
 » Antika
 » Arthur
 » Astor
 » Bella Roma
 » Bertha
 » Bodega Salud
 » Buffet & Cafe Linkosuo
 » C (Ravintola C)
 » Cafe Europa
 » Como
 » Dennis
 » Oluthuone Esplanadi
 » Finlaysonin Palatsi
 » Frankly
 » Fransmanni
 » Grill
 » Cafe Gopal
 » Gopal
 » Gringos Locos
 » Hanabi
 » Harald
 » Heinätori
 » Hella & Huone
 » Henriks
 » Hook
 » Huviretki Pinja
 » Inez
 » Kaupin Puisto
 » Kulttuuritalo Telakka
 » Laterna
 » Linkosuon ravintolat
 » Maruseki
 » Masuuni
 » Museoravintola Valssi
 » Musiikkiteatteri Palatsi
 » Myllärit
 » Nanda Devi
 » Napoli
 » Natalie
 » Nordic
 » Norimaru
 » Näsinneula
 » Oluthuone Esplanadi
 » Olympia
 » Opera Brasserie & Bar
 » Pancho Villa Finlayson  » Pancho Villa Hkatu
 » Pancho Villa Tammela
 » Perla
 » Piazza Foodfactory
 » Piemonte
 » Piha
 » Plevna
 » Praha
 » Pähkinä
 » Ramen Hanabi
 » Ristorante Napoli
 » Roast
 » Ruby & Fellas
 » Salud
 » Semafori
 » Speakeasy
 » Stefan's Steakhouse
 » Sticky Wingers
 » Swagath
 » Tammer
 » Teatterin Grilli
 » Telakka
 » Thai & Laos
 » Thai Na Khon
 » Thilmans Cafe
 » Tiiliholvi
 » Tillikka
 » Tivoli
 » Trattoria
 » Tuulensuu
 » Valssi
 » Vihtorin Kirjasto
 » Villisika
 Tampere, Viikinsaari 
 » Wanha Kaidesaari
 Tampere, Hervanta 
 » Efes
 » Las Vegas
 Tampere, Härmälä 
 » Soppaa Soittajille
 Tampere, Kaleva 
 » Coussicca
 » Kalevanpaasi Linkosuo
 » Topaasisali
 Tampere, Lahdesjärvi 
 Tampere, Lielahti 
 » American Diner
 Tampere, Tesoma 
 » Peso
 Kangasala 
 » Caroline
 » Pancho Villa
 » Mannakorven Myymäläkahvila Linkosuo
 Lempäälä  & Ideapark
 » Beef King
 » Captain Hook Ideapark
 » Coyote Bar & Grill
 » Villa Hakkari
 Nokia 
 » Pepper
 Orivesi 
 Pirkkala 
 Toijala 
 » Kruuna & Klaava
 » ABC Toijala
 Ylöjärvi 
 » Café Linkosuo Kauppakeskus Elo
 » Keidas